Armi Haatanen

Tervetuloa sivuilleni. Täältä löydät tietoja soiton- ja laulunopetuksestani, eriteemaisista kursseistani sekä esiintymisistäni. 

Kuka olen ja mitä teen

Laulajana esitän monipuolisesti useita musiikkityylejä – kevyttä, klassista, hengellistä ja gospelmusiikkia.

Omia soittimiani ovat laulun lisäksi piano ja sello.

Olen Loimaalaisen trio Sentidon jäsen. Trio esittää pääsääntöisesti argentiinalaista tangomusiikkia. Trion muut jäsenet ovat Anna Toukola (piano) ja Sari Jokela (harmonikka)

Toimin Loimaan kaupungin hoivamuusikkona. Teen hoivamuusikon työtä myös yksityisesti koteihin. 

Olen vuosien aikana johtanut useita kuoroja. Nykyiset johtamani kuorot ovat Loimaan Viihdelaulajat ry ja Seniorikuoro Vintake. Molemmat kuorot toimivat myös työväenopiston toimintaryhminä.

Annan pianonsoiton yksityistunteja kaikenikäisille kunkin toiveen ja tavoitteen mukaisesti sekä laulutunteja niin yksinlaulajille kuin erikokoisille ryhmille. Pidän lyhytkursseja mm. äänenkäytöstä ja -huollosta sekä musiikinteoriasta. Lisäksi työskentelen tuntiopettajana Loimaan työväenopistossa.

Musiikki elämänä

Musiikki on kuulunut elämääni aina. Isäni oli kanttori. Iltaisin nukahdin ja aamulla heräsin isäni musisointiin.  Jo varhain ennen kouluikää menin musiikkikouluun ja valikoidun sellon ja pianon soittoon.  Äidilläni oli musiikkikauppa, jossa vietin paljon aikaa ja sain mahdollisuuden musiikin harjoitteluun sekä myöhemmin työtä aloittelijoiden pianonsoiton ohjaajana. 

Halusin musiikkilukioon ja minulle paras mahdollinen löytyi Savonlinnasta, jonne muutin suorittaen siellä kolmevuotisen taidelukion. Piipahdin Orivedellä ja jonkin aikaa tunnustelin itäsuomalaista maaperää Kuopiossa. Juuret vetivät kuitenkin takaisin Loimaalle.  Jatkoin musiikin opiskelua monilla eri laulu- ja soittokursseilla. Vanhempieni poismenon jälkeen musiikkikaupan vastuu siirtyi minulle ja painotin yrittäjyyden musiikin opettamiseen sekä ohjaamiseen.

Nautin opettamisesta ja iloitsen kuorojohtajuuksista, joita minulla on kaksi.  Esiinnyn mielelläni sekä pienissä että suurissa, julkisissa että yksityisissä tilaisuuksissa. Ohjelmistoni on laaja sisältäen sekä kevyttä, klassista että  hengellistä musiikkia.

Keväällä 2022 minulle myönnettiin Suomen kulttuurirahaston vuoden työskentelyapuraha. Apurahan turvin valmistelin konsertin loimaalaisten säveltäjien ja sanoittajien tuotannosta.

Kaudella 2023-24 suoritin Turun Amk:n taideakatemiassa sairaala- ja hoivamuusikon osaajakoulutuksen. Koulutuksessa laajennettiin omaa ammatillista osaamistani, annettiin musiikillisia työkaluja erilaisissa hoito- ja hoivayhteisöissä toimimiseen sekä perehdytettiin musiikin laaja-alaisiin merkityksiin. 

Kuvagalleria